II-divari, täältä tullaan!



Korian Klubi aloittaa kautensa uudella sarjatasolla torstaina Lahdessa.

Uuden kauden alku on perinteisesti tiennyt Klubille myös ensipuraisua uuteen sarjatasoon – ja niin on myös tänä syksynä. Tällä kertaa Klubi aloittaa jo Kaakkois-Suomen II-divisioonassa.

Kakkosdivarikausi starttaa keltamustien osalta torstaina Lahdessa, missä joukkue vierailee Lahdessa Pelicansin vieraana. Pelikaaniryhmä päätti viime kautensa I-divisioonakarsinnoissa, eli haaste on kovinta mahdollista luokkaa.

– Lohkossa on neljästä kuuteen todella hyvää joukkuetta, joten sijoittuminen sijoille 6-8 olisi meille jo hemmetin hyvä suoritus, arvioi Klubin päävalmentaja Panu Majuri.

Klubi on valmistautunut kauteen neljällä harjoitusottelulla. SB Heinola oli Vierumäellä vahvempi jatkoajalla ja Imatran Voima kotikentällään suoraan varsinaisella peliajalla, mutta SBS Hamina ja SC Jenga kaatuivat keltamustien käsittelyssä tyylipuhtaasti.

Klubi jatkaa pääasiassa viime kaudelta tutulla nipulla myös II-divisioonassa. Ryhmää on vahvistettu muutamalla täsmähankinnalla, kun hyökkäykseen tulivoimaa tuovat Tino Kukkola, Mikko Vainio, Joona Hytti sekä Severi Porevesi.

– Kaikki neljä tietävät, mitä II-divisioona vaatii. Erityisesti ”Skode” Vainion kokemus on meille arvokas lisä ja mies onkin alkavalla kaudella heti mukana kapteenistossa, kertoo Klubin general manager Matti Lindholm.

Klubin iso tavoite uudella kaudella on uskottavuuden saavuttaminen paitsi urheilullisesti myös organisaationa – sekä Kouvolan herruus.

– Nousu kolmessa kaudessa vitosdivarista kakkosdivariin on koko valtakunnan mittapuulla aika harvinainen temppu. Nyt tavoitteena ei ole enää nousta suoraan, vaan vakiinnuttaa paikka uudella tasolla ja saavuttaa uskottavuus.

– Ja tietysti kaupungin herruudesta pelataan! Susi-derby lauantaina 3. marraskuuta on iso juttu. Klubin kotiavaus perjantaina 19. Lokakuuta Kosken Dynamoa vastaan! Liput aikuisille 5 euroa, 7–17-vuotiaille 2 euroa ja alle 7-vuotiaille 0 euroa.

© 2020 Korian Klubi.

  • White Facebook Icon
  • White YouTube Icon