Muutkin Klubit aloittavat kautensa

Klubi II ja Klubi III pääsevät irti tulevana viikonloppuna.

Klubin edustusjoukkue avasi kautensa viikkoa aiemmin, ja nyt myös Klubi II ja Klubi III aloittavat omansa. Klubi II pelaa avausturnauksensa sunnuntaina Mäntyharjulla ja Klubi III lauantaina Viialassa.

– Molemmat joukkueet ovat valmiita taistelemaan kärkisijoista sarjoissaan, Klubin GM Matti Lindholm uskoo.

– Haasteita tietysti on, kun molemmat joukkueet ovat uudella sarjatasolla ja Klubi III kokonaan uusi joukkue. Ensimmäiset turnaukset näyttävät suuntaa, ja pelaamista lähdetään hiomaan siitä.

Klubi II nousi viime kauden päätteeksi IV-divisioonaan. Joukkueessa on pientä elämistä, kun Saku Poikonen palasi kotikonnuilleen Hämeenlinnaan ja Antti Ijäs jatkaa uraansa uudessa kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Janne Laitinen, Mikael Puronen, Tomi Kotiranta ja Jyri Seppälä siirtyivät johtamaan uutta III-joukkuetta.

Menetyksiä paikkaamaan on värvätty Topi Siiskonen ja Sami Kiiski JPS-75:stä sekä Jukka Aho uutena vahvistuksena.

Klubi II kohtaa ensimmäisessä nelosdivisioonan turnauksessaan sunnuntaina Flanelsin ja MäVin.

Klubi III koostuu lähes kokonaan uusista klubilaisista, muun muassa Susien junioritaustaisista Leevi Piipposesta ja Iiro Vitikaisesta sekä SC Jenga II:n Tuomas Suppalasta ja Atte Höltästä. Simo Kola ja Sami Hyttinen ovat uusia tuttavuuksia salibandyn parissa ja Tuomas Hanninen sekä Ville Räty entisiä klubilaisia parin kauden takaa.

Kolmosjoukkueen taival alkaa lauantaina Viialassa pelattavasta vitosdivisioonan turnauksesta. Joukkue kohtaa kello 15 KDSB:n kello 18 Jäppärän.

Klubi II 2019–2020 #3 Tommi Manninen #8 Olli Korhonen #28 Lauri Niemi #27 Mika Järvelä #29 Sami Kuparinen #33 Matti Setälä #35 Juha Pasonen (mv) #40 Topi Siiskonen #44 Matti Lindholm (C) #45 Mikko Heiskanen #46 Kauri Pessala #48 Jukka Aho #57 Simo Mäkelä #62 Sami Kiiski #86 Toni Härkönen #87 Kimmo Pöntinen #91 Ville Juntunen (A)

Klubi III 2019–2020 #1 Vesa Kohtaniemi (mv) #22 Tuomas Kemppi #24 Ville Räty #25 Iiro Vitikainen #30 Sakari Pohjonen

#31 Tomi Kotiranta (mv) #32 Jyri Seppälä #43 Atte Hölttä #47 Simo Kola (A) #53 Tuomas Hanninen #54 Sami Hyttinen #55 Mikael Puronen #61 Tuomas Suppala #65 Leevi Piipponen #73 Emppu Säyriö #75 Janne Laitinen (C) #77 Roni Ojala

© 2018 Korian Klubi.

  • White Facebook Icon
  • White YouTube Icon