Pelicans selvästi vahvempi avauksessa



Klubin taival II-divisioonassa alkoi jännittyneellä esityksellä ja vierastappiolla.

Korian Klubi pelasi historiallisen II-divisioona-avauksensa torstaina Lahdessa, missä se jäi kotijoukkue Pelicans SB:n jalkoihin. Loppulukemat kirjattiin kotijoukkueen eduksi 10–2 (2–0, 4–1, 4–1).

– Teimme aivan liikaa aivan liian suuria virheitä, tiivisti Klubin päävalmentaja Panu Majuri. – Lähdimme katselemaan, että minkäslainen sarja tämä II-divisioona on.

Läpi ottelun keltamustien esitystä vaivasi tietynlainen epävarmuus. Uutta sarjatasoa ihmeteltiin liikaa ja Pelicans rokotti armotta.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Klubi ei tosissaan taistellut voitosta.

– Kaveri käytti meidän tarjoamat avopaikat tylysti hyväksi. Toisaalta emme olleet aivan niin purjeissa kuin lukemat osoittavat, mutta emme myöskään lähellä voittoa.

Klubin avausmaali jäi ottelun voittamisen kannalta aivan liian myöhäiseksi. Kapteeni Tuukka Aaltonen iski Eero Sorvon syötöstä vieraiden ensimmäisen osuman vasta toisen erän lopussa, eikä 6–1-kavennuksella enää ollut suurta merkitystä ottelun kululle.

Toinen Klubi-maali syntyi alivoimalla Ville Ala-Outisen lavasta.

Klubin parhaana palkittiin maalilla peräti 36 torjuntaa napsinut Markus Pönkä. Klubin kotiavaus perjantaina 19. Lokakuuta Kosken Dynamoa vastaan! Liput aikuisille 5 euroa, 7–17-vuotiaille 2 euroa ja alle 7-vuotiaille 0 euroa.

© 2018 Korian Klubi.

  • White Facebook Icon
  • White YouTube Icon